Huonekaluilla luodaan kodin tunnelma. Kodista voi tehdä oman maun mukaisesti sopivan viihtyisän. Tilan suunnittelu on onnistunutta, jos arki toimii hyvin. Huonekaluilla ja sisutuksellisilla yksityiskohdilla saadaan loihdittua tilaan omaa personallisuutta henkivää ilmettä. Huonekaluista näkee suoraan, tykkääkö kodissa asuja modernista, klassisesta, maalaisromanttisesta tai skandinaavisesta sisustustyylistä, vai jostain ihan muusta. Huonekaluille voi olla vaikeaa löytää se oma paikkansa. Joskus myös värimaailma tuottaa ongelmia. Aina ei ole selkeää kuvaa siitä, minkä näköisessä kodissa halutaan asua. Ensin kannattaa valita se tyyli- ja värimaailma, jossa haluaa asua. On huomattavasti helpompaa muodostaa yhtenäinen kokonaisuus, jos on edes jonkinlainen ajatus siitä, minkälaisessa kodissa viihtyy. Kodin ilmettä voi myös rakentaa vähitellen, muuttamalla aina sitä kohtaa, joka ei tunnu toimivan. Myös huonekalujen hankinnassa voi suosia kierrätystä. Erilaisista Facebook-ryhmistä löytyy huonekaluja jopa ilmaiseksi. Harva haluaa vaihtelua sisustukseen jatkuvasti, mutta ei sitä myöskään mikään estä.
Sisustussuunnittelu
Sisustamisen suunnittelun voi aloittaa piirtämällä huoneen mitat sopivassa mittakaavassa paperille. Myös ikkunoiden ja ovien paikat kannattaa merkitä koska ne rajoittavat sisustusta. Myös ovien avautumissuunta rajoittaa huonekalujen sijoittelua. Kirjahyllyä ei voi sijoittaa ainoan oviaukon kohdalle. Olemassa olevia huonekaluja voi hahmotella piirrokseen, kunhan muistaa säilyttää mittakaavan. Pienessä tilassa huonekalujen mallit voi leikata paperista ja pyöritellä näitä paperisia huonekaluja parhaimman ratkaisun löytämiseksi. Kun olemassa oleville huonekaluille on löytynyt paikat, voi miettiä mitä tarvitaan lisää, ja minkälainen tila niille on olemassa. Voi olla, että olemassa oleva pöytä onkin liian suuri, ja on tarpeen hankkia sen tilalle pienempi. Helposti liikuteltavien huonekalujen paikkoja ei tarvitse miettiä tarkkaan, esimerkiksi ruokapöydän tuolien kanssa riittää, että pöydän ympärille jättää tarvittavan tilan.
Huonekalut ja niiden valinta
Huonekalujen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös materiaaleihin siten, että erilaisia materiaaleja yhdistelemällä saa luotua tilaan haluttua ilmettä. Vastakohdat korostavat toisiaan, joten kannattaakin yhdistellä pehmeitä ja kovia, kiiltävää ja mattaa ja muita yhdistelmiä luovasti. Sohvan mattapinta korostuu, jos sohvan päälle on sijoiteltu kauniisti kiiltävästä kankaasta tehdyt sohvatyynyt. Vanhan kuluneen hyllyn ikää voi korostaa uudella kiiltävällä posliinivaasilla. Ajattomat huonekalut sopivat mihin tahansa tilaan. Erilaisia tyylejä voi myös yhdistellä luovasti. Näppärä uudistaa huonekalun joko maalaamalla tai päällystämällä sen uudelleen. Vanhan tuolin uudelleen päällystys on aikaa ja osaamista vaativa projekti, mutta sen voi halutessaan tehdä itse kansalaisopiston kurssilla, jos omaa osaamista ei ennestään löydy. Laadukkaat huonekalut kestävät aikaa ja kulutusta paremmin kuin lastulevystä kyhätyt.